


Lahden, Hollolan, Nastolan, Asikkalan ja Orimattilan perustama seudullinen osakeyhtiö aloitti toimintansa 1.1.2009. LSKT Oy:n päätoimialana on kuntatekninen tuotanto Lahden seudun alueella.
Tuottaa katujen, vesihuollon sekä piha- ja viheralueiden rakentamispalveluja kunnille ja niiden eri toimijoille, mutta myös yrityksille ja yksityisille asiakkaille.
Tuottaa ja kehittää liikenneväylien, piha- ja ulkoalueiden ylläpitopalveluja.
Tuottaa ja kehittää viheralueiden ylläpitoon sekä puistometsien hoitoon liittyviä palveluja.